Päivitetty viimeksi:
12.5 2004

Uusin muutettu sivu:
index.html

Music & Mission


"Funk, soul ja jazz ovat musiikkityylejä, joiden sekoittaminen voi koitua kohtalokkaaksi, jos bändin jäsenillä ei ole tarpeeksi taitoa kuunnella toisiaan. Skybird onnistuu uudella levyllään muodostamaan näistä tyylilajeista kokonaisuuden, joka groovaa kuin hirvi. ––– Vaikka bändi ammentaakin musiikkinsa aineksista, joita voi pitää nostalgisina, Skybirdin musiikki on raikasta ja tuoretta. Soundi on tasapainoinen, koska jokaisella bändin jäsenellä ja levyllä vierailevalla muusikolla on oma, merkittävä tehtävänsä, joka kuitenkin palvelee kokonaisuutta. Levun biisien sovituksissa on huomioitu kokoonpanon monipuolisuus, ja sovitukset antavat esimerkiksi puhaltimille runsaasti tilaa. Levylle on mahdutettu paljon sooloja, mikä luo tiettyä livemäistä tunnelmaa. Soolot toimivat kuitenkin todennäköisesti livetilanteissa paremmin kuin levyllä. Levyn parasta antia ovat nimibiisin lisäksi Viima sekä Karuselli. Karusellissa Elina Vaittisen äänessä on sävyjä, joiden takia soulia kuvataan sielukkaaksi musiikiksi. Skybirdin levy on harkittu ja vahva kokonaisuus, tosin paikoin ehkä jopa liian harkittu. Vaikka levy saakin kuulijassa aikaan liikehdintää, SB:n keikkatilanteissa tuttu eloisuus ei pääse levyllä täysin valloilleen.Siitä huolimatta levy groovaa itsensä yhdeksi tämän vuoden parhaista hengellisistä levyistä."


Johanna Haapiainen (Music&Mission 2/2004)