|
Päivitetty viimeksi:
12.5 2004
Uusin muutettu sivu:
index.html
|
Uusi tie
Onnistuneisiin kansiin puetun, reippaasti starttaavan Skybird-yhtyeen debyyttialbumi Uskollinen yllättää positiivisesti. Yhtye soitteli aluksi nimellä The Shakin` Skybirds englanninkielistä blues-henkistä musiikkia. Myöhemmin yhtye vaihtoi soul-pop –sävytteiseen gospeliin ja suomen kieleen. Vaihdos on tuonut musiikkiin sopivaa raikkautta.
Pääsääntöisesti kokonaisuus toimii yhtyeen suuresta jäsenmäärästä huolimatta hyvin ja eri instrumenteille on sovituksissa jätetty sopivasti tilaa. Skybirdin musiikki tuo paikoin mieleen edesmenneen Ultra Bran. Tätä mielikuvaa edesauttavat etenkin osuvat puhallinsovitukset ja solisti Elinan paikoin hento, mutta varsin toimiva naisääni.
Armo lienee kuvaavin sana ilmaisemaan levyn sanoitusten punaista lankaa. Ihminen saa pienuudessaan ja heikkoudessaan luottaa Jumalan suuruuteen; Uskollinen Ystävä ei hylkää, vaan kantaa armossaan. On hatunnoston arvoista, että yhtye tuo evankeliumin sanoituksissaan avoimesti esille ja puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Esa Santosen masteroima ja Jani Toomin miksaama levy sisältää kymmenen kappaletta. Sovitukset ovat bändin yhteistyötä yhtä kappaletta lukuun ottamatta.
Nuorekas, hyvänkuuloinen ja positiivinen, sanomapitoinen levy nuoren ja vähän vanhemmankin makuun.
Marko Kangas (uusi tie)
|
|